torstai 6. maaliskuuta 2014

Gothika

Alkuperäinen nimi: Gothika
Vuosi: 2004
Ohjaaja: Matthieu Kassovitz
Käsikirjoittaja: Sebastian Gutierrez
Tuottaja(t): Joel Silver, Robert Zemeckis, Susan Downey
Kuvaaja: Matthew Libatique
Leikkaaja: Yannick Kergoat
Säveltäjä(t): John Ottman, Lior Rosner
Valmistusmaa: USA
Kesto: 98 min
Tuotantoyhtiö: Warner Bros.
Kieli: englanti
Genre: trilleri
Ikäraja: K15
Budjetti: 40 miljoonaa dollaria
Nippelitietoa: Halle Berry katkaisi kätensä elokuvaa tehdessään, koska Downey Jr. puristi hänen kättään liian lujaa.

Näyttelijät:
Halle Berry (Miranda Grey)
Robert Downey Jr. (Pete Graham)
Charles S. Dutton (Douglas Grey)
John Carroll Lynch (seriffi Ryan)
Bernard Hill (Phil Parsons)
Penélope Cruz (Chloe Sava)
Dorian Harewood (Terry Howard)

Oma arvostelu


Ihmismieli on aina kiinnostanut maailman kansalaisia monen muun asian ohella. Psykologisesti sairaat ihmiset ja sairaudet voivat silti tuntua itselle vierailta tai jopa pelottavilta. Mikä onkaan turvallisempi paikka tutkailla mielisairaita ihmisiä kuin oma kotisohva, kun välimatkaa on riittävän paljon ja tapahtumia käsitellään vain ruudulla. Gothika on yksi esimerkki tähän aihepiiriin liittyvästä elokuvasta, vaikka onkin kaukana kaikista realiteeteista. Se tarjoaa viihteellisen ja kauhuleffamaisen kuvan osin totuudellisesta aiheesta.

Miranda Grey (Halle Berry) toimii psykiatrina vankimielisairaalassa, kunnes eräänä sateisena iltana näkee näkyjä ja herää todellisuuteen muutaman päivän päästä samaisessa sairaalassa. Yhtäkkiä hänelle diagnosoidaan kaikenlaisia mielisairauksia ja kerrotaan, että hän on tehnyt vakavia väkivallantekoja. Loogisesta ajattelustaan tunnettu Miranda on uutisesta odotetusti järkyttynyt ja yrittää kaikin keinoin todistaa olevansa järjissään. Hän näkee kuitenkin edelleen näkyjä ja saa kohtauksia, jotka sotivat hänen omaa väitöstään vastaan. Mirandan apuna häärii muun muassa hänen kollegansa Pete Graham (Robert Downey Jr.), joka tekee parhaansa tukeakseen potilaaksi joutunutta läheistään.

Kuten ensimmäisestä kappaleesta tulee ilmi, aihe on erittäin mielenkiintoinen ja nostaa odotukset korkealle. Toteutus on kuitenkin äärimmäinen pettymys, sillä elokuva tyytyy käyttämään perinteisiä kauhuelokuvan keinoja, eikä tuo genreensä mitään uutta. Loisteputkien valaisemat synkät käytävät, naisen kiljaisut, verellä kirjoitetut viestit ja yhtäkkiä näytölle pamahtavat kasvot ovat tuttua juttua, jotka lähinnä vain ärsyttävät. Elokuva itsessään ei ole pelottava, mutta sen käyttämät elementit pitävät sykkeen mukavan korkealla koko ajan. Katsojalle ei anneta missään vaiheessa hengähdystaukoa, jos ihan ensimmäisiä minuutteja ei lasketa, vaan säikähdyksiä on luvassa loppuun saakka. Ne yrittävätkin kai peittää sitä totuutta, että juoneen ei ole saatu tarpeeksi syvyyttä.

Ohjaaja Mathieu Kassovitz antaa näyttelijöille tilaa harmittavan vähän, sillä äänitehosteet ja muut efektit sekä musiikki tuntuvat olevan näyttelijäsuorituksia tärkeämpiä. Elokuvan pääosan esittäjä Halle Berry onnistuu ihan kiitettävästi roolissaan ja on mielenkiintoista seurata myös Downey Junnua, joka ei ole vielä noussut maailman tietoisuuteen uutena Sherlock Holmesina. Leffan värimaailma ja tehosteet ansaitsevat kyllä siinä mielessä kiitosta, että ne saavat aikaan oikeanlaisen ahdistavan tunnelman. Katsojalle välittyy kokemus siitä kauheudesta, minkä aivojen luomat harhat voivat aiheuttaa. Valitettavasti se särkyy pahasti, kun realistisuus tökkii ja tylsähkö pelottelu menee kaiken muun edelle. Loppuratkaisu on yhtä aikaa mielenkiintoinen ja toisaalta taas ennalta-arvattava - yhdestä asiasta voi kuitenkin olla varma: se on jokseenkin kaukaa haettu. Lopputeksteissä soiva Limp Bizkitin coveroima kappale on erittäin hämmentävä ratkaisu.

Tiivistettynä Gothika on melko perinteinen kauhuelokuva, joka tarjoilee keskinkertaista viihdettä puolentoista tunnin ajaksi. Nopeatempoisuutensa vuoksi se pitää otteessaan koko ajan, mikä on positiivinen asia, vaikka ei kauhean erityinen kokemus olekaan. Katsojalle annetaan valmiit ratkaisut ja tulokset, joita ei paljon tarvitse tulkita. Siinä mielessä katsojaa aliarvioidaan turhankin paljon. Jäin itse henkilökohtaisesti harmittelemaan myös sitä, että ennakkoasetelmasta olisi saanut erittäinkin laadukkaan draaman, jos sitä olisi lähtenyt käsittelemään eri tavalla. Jää vain arvailujen varaan, millainen teos sellaisesta ajatuksesta käsin olisi syntynyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti